Someron kaupungin ja Someron Vanhaintuki ry:n yhteinen hanke ”Yhteisöt ja yhteisöllisyys osana ikääntyvien kotona asumisen tukemista” on päässyt jo hyvään vauhtiin. Hankkeen toteuttamiseen on saatu ympäristöministeriöltä avustusta.
Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on yhdistysten ja yhteisöjen välisen yhteistyön tiivistäminen sekä hankkeen myötä kehitettävien yhteistyömallien hyödyntäminen osana ikääntyvien kotona asumisen tukemista.
Vanhaintuen omistama yhteistila, palvelutalo, on hankkeen myötä saanut uuden nimen, Syreenisali. Salia on vuokrattu yhdistysten ja yksityisten käyttöön, mutta jatkossa se tulisi toimimaan laajemmin somerolaisten ikääntyvien sekä yhdistysten ja muiden toimijoiden kokoontumispaikkana.
Lisäksi Vanhaintuen rivitaloalueen asukkaita innostetaan osallistumaan Syreenisalin tapahtumiin, tehden asuinalueesta osaltaan turvallisemman ja ikäystävällisemmän. Alueen viihtyisyyttä on jo lisätty istuttamalla asukkaiden kanssa talkoilla syreenipensaita. Asuinalue onkin nimetty Syreenipuistoksi.
Yhteisöllisiä kokoontumispaikkoja on tarkoitus luoda muuallekin ja toimintaa laaja-alaisesti jalkauttaa koko kaupungin alueelle.
Hankkeen vetäjänä toimii projektityöntekijä Tiina Tommila, puh. 050 477 6487.
Hanke päättyy 30.4.2023.